maanantai 14. joulukuuta 2015

Luukku 14 - Wilma Candledawn

Aikomukseni oli tarkoitus tehdä ensin video tämän luukun tilalle, mutta Vegas Pro ei tahtonut tehdä yhteistyötä kanssani, joten saatte tyytyä tähän nopeasti hutaistuun juttuun 8)



Ensinnäkin tahdon kiittää sinua Sabu, siitä kuinka olet jaksanut katsella meitä jo pitkän aikaa! North Steeds Gang lyhyemmin Nsg on todella erityinen clubi, siellä tapaa erilaisia persoonia ja tutustuu todella monipuolisiin henkilöihin! Itse olen todella kiitollinen siitä että olen saanut viettää aikaani tässä clubissa!  En koskaan olisi uskonut että saisin virtuaalipelistä ystäviä, joille voin puhua milloin mistäkin. Kiitos koko North Steeds Gang clubille!


Päätin pitkän pohdinnan jälkeen pitää pienen arvonnan, mutta mikäli olet eroamassa clubista, ethän osallistu? En suosittele osallistumaan mikäli et tahdo kertoa osoitettasi.    


Päätin näin joulun aikaan ja koko North Steeds Gang clubin kiittämiseksi arpoa pienen yllätyspaketin, jonka lähetän sitten henkilökohtaisesti tämän arvonnan voittaneelle. Arvonnan lisäksi pidän pienen kilpailun, jonka voittajan valitsen sitten itse. Molempiin saa osallistua.


Arvonta: Jos tahdot osallistua arvontaan kerro se kommenteissa. Arvonnassa siis satunnaisesti syötän arvontakoneeseen nimet ja se jonka nimi sieltä ensin tulee, voittaa.


Kilpailu: Kilpailussa minä valitsen voittajan ja palkintona on siis Star stablen shopista jonkinlainen lahja 8)
Kilpailussa sinun pitää siis kertoa mitä joulu merkitsee sinulle, onko se vain Jeesuksen syntymä vai onko se vain päivä muiden joukossa. Minä valitsen parhaan vastauksen ja päätän sitten voittajan, jonka ilmoitan myöhemmin.


Sinulla on aikaa osallistua 30.12.2015 asti. Voittajat julkaisen sitten jossain uuden vuoden päivänä.



Hyvää joulua ja uutta vuotta! Pitäkää mukava loppuvuosi (/o3o)/


18 kommenttia:

  1. Osallistuisin jos tietäisin täl hetkellä mitä joulu tarkottaa :'D

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä joulussa parasta on se, että näkee sukulaisia, saa viettää aikaa ystävien kanssa, saa lahjoja ja saa antaa niitä, saa unohtaa kiireet ja olla rauhassa. Tärkein asia on kuitenkin Jeesus. Jouluna saan myös viettää aikaa Nsg:n tyyppejen kanssa, joka on ainaki mulle tosi tärkeää!
    Kiva arvonta ja onnea arvontaan! :)

    VastaaPoista
  3. (Tuo ^ oli siis kilpailuun)
    JA haluaisin osallistua arvontaan!

    VastaaPoista
  4. Osallistun arvontaan ja kilpailuun ^-^
    Joulu on monen, myös minun, mielestä perheen ja ystävien juhla. Silloin keskitytään läheisiin, eikä itseensä. Nuorempana sitä luetteli, mitä haluaisi välttämättä joululahjaksi, mutta nyt näin vanhempana jouluna tulee mietittyä enemmänkin sitä, mitä sitä muille antaisi. Joulu on siis minulle erityisesti antamisen juhla, ja se mikä ystävälle antaa ei tarvitse olla mitään käsin kosketeltavaa ja kallista, vaan vaikkapa aikaasi ja läsnäoloasi.

    VastaaPoista
  5. Tässä vähän minun ajatelmia vielä joulusta:

    Itse rakastan joulukuusen koristelua, pipareiden leivontaa, joululaulujen laulamista (niiden kuuntelu on aivan eri juttu :D) ja kaikkea muuta yhteistä perheen, ystävien ja sukulaisten kanssa. On ihanaa myös katsoa, kuinka hieman huonovointinen mummonikin nauttii joulusta. Nykyään on tosi vaikeaa keksiä mitä itse toivoisi lahjaksi, joten olen tyytynyt vain toivomaan pieniä ja halpoja juttuja. On mukavaa ostaa sisaruksille ja kavereille lahjoja, eikä aina olla se jolle ostetaan. Siksi nautinkin joulusta enemmän kuin omista synttäreistäni. En tykkää olla ainoa huomion keskipiste. Joulun tarkoitus omasta mielestäni on ilahduttaa muita ja olla sukulaisten ja perheen kanssa.

    Itse en niinkään välitä Jeesuksen syntymätarinasta, eikä sitä muutenkaan perheessämme mietitä.

    Onnea kaikille arvontaan ja kilpailuun ja hyvää joulunodotusta! :)<3

    VastaaPoista
  6. Hieno kuva muuten, jos oot ite muokannut :D Tai no on se hieno, vaikka sen joku muukin olisi muokannut, mutta joo :DD

    VastaaPoista
  7. Osallistuisin arvontaan mielelläni :3
    Itselleni joulu on vuoden toinen kohokohta (kesän jälkeen) ja meillä on ollut aina tapana mennä maalle, mummille ja vaarille ja viettää siellä perheen kesken aikaa.
    Jouluumme kuuluu omatekemien jouluruokien syöminen, joululaulujen laulaminen sekä tietenkin yhdessäolo! Paketteja jaamme muutaman kappaleen (yleensä 1-2 jokaiselle) ja se on tietenkin ihana lisä, kun saa jotain mukavaa!

    Tässä tämä c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja tuo pitkä teksti oli tosiaan siihen kilpailuun 8)

      Poista
  8. Osallistun arvontaan, sekä kilpailuun! (:

    Joskus on kyllä hyvä ottaa hetki aikaa ja miettiä että mitä se joulu nyt oikeastaan itse kullekin merkitsee. Itse ainakin haluan kuulla myös muiden kuin oman sähellykseni periaatteet joulusta. Siksipä näitä onkin kovin kiva lukea!

    Varttuneemmille henkilöille joulu on tärkeä perinteinen- ja muistorikasjuhla. Joulu on ehkä minun mielestäni paras juhla kaikkien vuosien varrella, sillä silloin vuosi on lopuillaan ja uusivuosi edessä. Joulun vietto on myös sitä, että juhlitaan kaikkien kanssa yhteisesti perinnejuhlaa. Jouluna otetaan yleensä hyvin iisisti ja kaikilla tulisi olla hyvä mieli.
    Minä itse pidän jouluruuasta paljon, sekä hyvinkin iloisesta joulutunnelmasta. Joulukuusen koristelu on siltikin mielestäni mikä parasta ennen joulua.

    Onnea kaikille osallistuneille molemminpuolin, sekä hyvää jouluiloa! ♥

    VastaaPoista
  9. Arvontaan mukaan ja kilpailuuuun! :3

    Joulu on minulle rauhottumisen ja ilon aikaa. Parhaita juhlia koko vuodessa ja ssossakin. Yhdessä kokoonnutaan joka vuosi sukulaisten kanssa. Rakastan sitä joulutunnelmaa, ja lauluja. Tykkään myös lahjoista ja kuusen koristelusta. Lauletaan, syödään ja jaetaan lahjat. Pipareita aina leivotaan ja tällästä :D Tykkään antaa lahjoja (vaikka niitä on joskus aika vaikea keksiä) :D

    Onnea kaikille osallistujille! :3

    VastaaPoista
  10. Arvontaan että kilpailuun mukaan!

    Joulu tarkoittaa mulle iloa, perheen ja rakkaiden kanssa oloa. Rakastan leipoa jouluruokia/leivoksia, koristella kuusen, käydä joulusaunassa... Ollaan yleensä jouluna meidän serkuilla, ja sen takia mun jouluun kuuluukin kahden nuoremman serkkuni kanssa touhuilu <3! Lahjojen antaminen on parhautta, vaikka onhan niitä ihan mukava saada ;)! Jouluna on ihanaa olla rauhassa, ja saa unohtaa kaiken ikävän, ja vain olla.

    Onnea kaikille <3!

    VastaaPoista
  11. Osallistun kilpailuun ja arvontaan!

    Joulu merkitsee minulle, läpöä, rakkautta, ja aikaaa ihanien ihmisten kanssa, sekä iloa. Nsg:n kanssa touhuilua, lahjojen avaamista. Käydä joulusaunassa, tai levätä muuten vain. Syödä suklaata, kinkkua ja pipareita glögin kanssa. Sekä tietenkin lahjojen antamista, sehän on yksi tärkein asia joulussa!

    VastaaPoista
  12. Osallistun kilpailuun ja arvontaan
    Mulle joulu ei ole merkinnyt pariin vuoteen oikein mitaan, koska ei olla vietetty sita Suomessa. Mulle se merkitsee siis juhlaa, jota vietetaan perheen ja ystavien kaa ja ollaan iloisia. Lahjoja on mukava antaa ja saada, mutta nykyaan ei ole niin valia mita saa. Kunhan kaikki olisivat iloisia ja syodaan hyvaa ruokaa!

    - Rinssi

    VastaaPoista
  13. Osallistun arvontaa ja kilpailuun :)
    Joulu on mulle sellanen koko vuoden koho kohta jollon ei tarvitse hoitaa normi arkiaskareita, kaikki murheet ja huolet voi tungea jonnekin nurkkaan piiloon, joulu tuntuu vähä sellaselta ku aika pysähtyis hetkeks saa vaa olla, syödä hyvää ruokaa olla perheen kanssa :3
    - Elsu (elisabeth snowwater)
    pienipesusienielsu@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Osallistun molempiin. Joulu on minusta rauhallisuuden aikaa. Joulu on yhdessäolon aikaa. Jouluna minusta pitää istua alas ja unohtaa kaikki stressi. Tärkeintä on ilo, rauha ja yhdessäolo. On lahjatkin kivoj, mutta minusta ei tärkeimpiä.
    - Tanja

    VastaaPoista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Uh, toivottavasti kerkeän nyt osallistua tähän vaikkakin näin myöhään kirjoitan :D
    Osallistun sekä arvontaan että kilpailuun.

    No siis, mitäkö joulu merkitsee minulle? Kolmisen vuotta sitten olisin varmaankin vastannut tähän, kuinka joululahjat ja loma ja herkut ovat joulussa se paras juttu, mutta nykyään vastaukseni on hiukan toisenlainen. Joulu merkitsee minulle paljoa. Se on itse asiassa ainut aika vuodesta, milloin perheeni on yhdessä. Äitini kuoleman jälkeen perheeni on hajaantunut aika suuresti, ja nykyään isäni on lähes aina päivällä jossain työasioilla. Siskoni on kotona, mutta omassa huoneessaan, samoin minä, joten emme oikein vietä aikaa yhdessä. Aikaisemmin asia oli toisin, ja sillon en huomannutkaan oikein joulun tärkeintä merkitystä. Yhdessäoloa. Jouluna isäni ei ole siellä jossain toisella puolella Suomea hoitamassa autokauppoja vaan kotona minun ja siskoni luona. Jouluna siskoni ja minä emme ole elektroniikkalaitteilla sitä 24 tuntia vuorokaudesta, vaan olemme olohuoneessa katsomassa joululeffoja sekä syömässä jouluruokaa yhdessä isämme kanssa. Jouluna myöskin käymme sukulaisillamme, jolloin tämä yhdessäolo tulee myös esiin. Tottakai lahjatkin piristävät yhä kovasti mieltä, herkut maistuvat ja on se lomalla olo vaan mukavaa kun ei kouluun tarvitse mennä, mutta nykyään tämä joulun pääpointti on tosiaan eri kuin 10-vuotiaana.


    Jouluuni kuuluu myöskin lahjojen anto ystävilleni ja muutenkin läheisen muistamista, ja se merkitsee minulle isoa osaa joulusta. Vaikken pysty mitään überhianotimanttihopeakoruja ostamaan kavereilleni, tuo se hieman halvemmankin lahjan antaminen minulle ainakin joulufiiliksen ja toivottavasti myös kavereilleni. Vaikkakin se lahja olisi 2€ rihkamakoru S-Marketista, niin ajatus on minusta tärkein. Minusta ainakin on ihanaa, kun joku muistaa minua jouluna, ihan sama oliko se joulukortin tai 999999€ arvoisen lahjan muodossa, joten pyrin myös jakamaan muistamista ympärillä oleville ihmisille.


    Hengelliseltä puolelta joulu merkitsee minulle jotain, mutta ei kuitenkaan mitään 99% joulustani. Olen uskovainen ja kristitty mutta en huuda hallelujaa kaduilla jouluna yhtään sen enempää kuin kesälläkään (en nyt siis loukkaa ketään vaikka niin tekisittekin, son okei mulle, en tuomitse). En ole koskaan käynyt jouluna kirkossa muuta kuin hautuumaalla äitini, enoni ja perhetuttuni haudoilla viemässä kynttilöitä.

    Joulu on rikas juhla, sillä silloin ainakin itse sekä suren että iloitsen. Suren jo poismenneitä läheisiä ja iloitsen kuitenkin rakkaista ihmisistä ympärilläni, jotka luovat joulusta aivan mahtavan juhlan.



    Huh, toivottavasti en toistanut paljoa itseäni ja toivottavasti teksti ei oo aivan kamalan sekavaa :'D

    VastaaPoista