perjantai 25. maaliskuuta 2016

Nsg miitin paikkakuntaäänestys avattu (päättyy 3.4)

Edelliseen postaukseen tuli paljon hyviä mielipiteitä nsg miittiä koskien. Kaikki ehdottivat, että miitti järjestettäisiin loppukesästä, eli siis heinäkuun puolessavälissä/loppupuolella. Päivämääräasiaan palaamme pian, mutta ihan ensiksi olisi mielestäni tärkeintä päättää, millä paikkakunnalla miitin järjestämme. Lähes kaikki tyrmäsivät Alahärmän Powerparkin miitinpitopaikaksi ja ehdottivat jotain muuta keskisuomessa sijaitsevaa kaupunkia. Eteenkin Kuopio ja Jyväskylä saivat paljon ääniä. Laitoin blogin oikeanpuolen sivupalkkiin paikkakuntaäänestyksen, johon kokosin kaupunkeja keskisuomen alueelta. Miitti pidetään eniten ääniä saaneessa kaupungissa. Äänestyksessä pystyy valitsemaan myös useamman kaupungin. Huomioithan, että äänestys päättyy 3.4!

Blogin sivupalkki ja äänestys ei muuten taida näkyä mobiiliversiossa.

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Suunnitteilla nsg miitti kesälle 2016

Heippa,

Viime kesänä suunnittelimme järjestävämme clubin kesken miitin, mutta valitettavasti aika kävi vähiin, jonka takia päätimme siirtää sen vuoden 2016 kesälle. Aika on taas vierinyt sen verran nopeaa, että tulevan kesän miittiä täytyy jo alkaa suunnittelemaan tarkemmin.

Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon ja olen kaikille ehdotuksille avoin. Kuitenkin miitti olisi mielestäni järkevintä järjestää esimerkiksi keskisuomessa, jottei kenelläkään tulisi ihan kohtuutonta välimatkaa. Alahärmässä sijaitseva Powerpark sai paljon kannatusta, vieläkö se tuntuu hyvältä idealta, vai pitäisikö miitti järjestää muualla? Entä onko teillä ideoita siihen, pitäisikö miitti järjestää alku,- keski- vai loppukesästä? Fakta on kuitenkin se, ettei paikka tai aika vain tule sopimaan kaikille, mutta yritetään yhdessä keksiä sellainen ajankohta ja paikka, joka sopisi mahdollisimman monelle.

Kommentointiosio on teidän!


ps. tässäkään kuussa en aio julkaista tapahtumakalenteria täällä blogissa. Sen sijaan päivitän sso:ssa olevaa tapahtumakalenteria ja lisäilen tapahtumia sinne. En juuri tällä hetkellä pysty suunnittelemaan ja lyömään mitään tapahtuma-aikoja lukkoon kovin pitkän ajan päähän.