lauantai 25. lokakuuta 2014

Loppuvuoden tapahtumat (päivämääräehdotuksia kaivataan!)

Morjens!
Nyt alkaa syyslomaviikot olla ohi ja on aika siirtyä normaaliin arkeen. Se kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että clubissa alkaa jälleen tapahtua. Loppuvuodeksi on luvassa jos jonkinmoista tapahtumaa. Ottaisin mielelläni vastaan päivämääräehdotuksia ja toki uusia tapahtumaideoitakin saa aina ehdotella.

31.10 Perjantai - Halloween vaellus. Vaellus alkaa klo 21.00 Goldin porteilta. Jotta voit osallistua vaellukseen, sinun on siis päästävä goldeniin. Vaellukselle pukeudutaan halloween teemaisesti.
1.11 Lauantai - Marraskuun muotikisa. Paikkana toimii edelleen sama tuttu sirkusteltta. Muotikisa alkaa klo 20.00 ja aiheena on halloween.


Lopuksi vielä lista muista tapahtumista, jotka pidetään vielä tämän vuoden puolella (+lyhyt kuvaus)

Kenttäkisa. Olen suunnitellut kenttäkisoista kaksipäiväiset. Ensimmäisenä päivänä mentäisiin siis koulu- ja esteosuus ja toisena maasto. Minä (Sabrina) toimin tuomarina. Kouluosuus pidetään maneesin koulupuolella ja esteosuus estepuolella. Maastoosuus pidetään ainakin alustavasti Figissä. Päivämääräehdotuksia otetaan vastaan!

Penkkiurheiluparaati. Kyllä. Taas jälleen. Syyttävä sormi osoittaa Mummoa, joka tätä siis minulle ehdotti. Tapahtuman ideana on käydä pelialueen kaikki ne kahden istuttavat penkit läpi (ei ruokaryhmiä tms, vain ne penkit) ja istua jokaisessa niissä about 1 min. Lupaan jatkaa Jaakko -tarinaa penkkiureilutapahtuman aikana. Tämä tapahtuma jaetaan useisiin osiin. Ehdotelkaahan mikä olisi sopiva alueen koko yhdelle kertaa.

Arvonimi-ilta. Tämän bongasin nsg:n foorumilta ja Vanu oli tätä ehdottanut. Ideana on siis kerätä mahdollisimman moni clubilainen samaan aikaan online ja kaikki jotka ovat paikalla, saavat arvonimen (esimerkiksi vuoden kisaaja, vuoden ystävällisin yms). Tämä tapahtuma pidetään silloin, kun sso lisää peliin sen clubitilan.

Nsg:n pikkujoulut. Miksihän en ole moista ideaa aijemmin keksinyt. Tarkoituksena on vaan yksinkertaisesti viettää aikaa yhdessä, muistella menneitä, kisata vaikka ryhmäkisoja tai mitä ikinä mieleen tulee :)

Reenausryhmä. Tarkoituksena on innoittaa minunlaiseni laiskiaiset treenaamaan pikseliturpiaan ainakin sen kerran viikossa. Kokoonnutaan siis joka viikko johonkin tiettyyn aikaa paikkaan X ja yksinkertaisesti vaan mennään ne kaikki radat läpi. Mielestäni se on paljon hauskempaa yhdessä kuin yksin. Jos sinulla ei ole treenattavaa konia, voit tulla pitämään meille seuraa muutenvain. Päivämääräehdotuksia otetaan vastaan. Mikä olisi sellainen ajankohta, jolloin mahdollisimman moni pääsisi paikalle?

Bannerikisa
Joulukuun muotikisa
Itsenäisyyspäivän vaellus
Lucia-kulkue
Jouluvaellus
Uuden vuoden rieha

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Lokakuun muotikisa

Tässäpä taas mun kommentteja näistä lokakuun muotikisan asukokonaisuuksista :) En pystynyt nyt analysoimaan värivalontoja, joten kommentit ovat tällä kertaa hieman lyhyempiä.

1. Ellie Winterforest
Hillerin maavalinta oli Japani, jonka pitäisi kyllä tulla harvinaisen selväksi asukokonaisuutta hetken aikaa tutkailemalla. Harkiten luotu asukokonaisuus. Japanin lipun väreistä kootusta asukokonaisuudesta tulisi helposti joulu mieleen, mutta ei tästä. Punaista väri on käytetty todella taidokkaasti ja maltillisesti.

2. Evelina Mclake
Even maavalinta oli Unkari. Onnistunut asu ja hevonen valittu jälleen hienosti asun mukaa. Ainoa tekijä, joka voisi hieman häiritä olisi nuo mustat housut. Ne uppoavat kuitenkin aika hyvin muihin väreihin, joten silmä ei kiinnitä niihin niin paljoa huomiota. Erittäin hieno ja hyvin sommiteltu asu tämänkin.

3. Julia Flowergren
Julian maavalinta oli Yhdysvallat. Itselläni ainakin olisi ollut toden teolla vaikeuksia toteuttaa usa:n lipun väreihin sopiva asukokonaisuus, ilman sitä sso:ssa myytävää usa paitaa ja pinteleitä. Jellu kuitenkin onnistui siinä hyvin. Sinistä olisi ehkä voinut hieman vähentää, kun itse yhdysvaltain lipussa sitä ei kuitenkaan kovin paljoa ole. Toisaalta sininen väri pukee tosi hyvin valkoista hevosta.


4. Sofia Silverlake
Sofian maavalinta oli Iso-Britannia. Myös tämä asukokonaisuus on varmasti ollut vaikea toteuttaa. Punaista olisi voinut käyttää ehkä hieman enemmän ja valkoista vähentää, koska punainen ainakin omaan silmääni näyttäisi sopivan paremmin hevosen väriin.

5. Alice Deerstreet
Alicen maavalinta oli Viro. Alice oli aluksi tulossa vain katsomaan kisaa, joten en voi muuta kuin nostaa virtuaalihattua, kun päätti noin lyhyellä varoitusajalla lähteä kisaan mukaan :) Sininen on juuri oikean sävyinen, kuten viron lipussakin. Mustaa olisi voinut käyttää hieman enemmän. Tummaa satulaa vasten musta ns. uppoaa, eikä tule niin hyvin näkyviin. Hevosen värit sointuvat kauniisti asun väreihin.