maanantai 7. heinäkuuta 2014

Leiriviikonloppu + koulukisat

Heippa,
nyt on leiriviikonloppu ja koulukisat takana! Itsekkin olin onnistunut raahautumaan paikalle, joten ajattelin infota teille, mitä teimme leirillä ja miten leiri ja kisat kaikenkaikkiaan menivät.
Lauantaina leiri alkoi kuuden-seitsemän aikaan (en nyt ihan tarkkaan tiedä, kun en ollut alusta asti) ja loppui hieman yli yhdeksän.
 Lauantain ohjelmaan kuului:
- Piiloa Hollow Woodsissa
- Julia Highhallin ratsastustunti
- Hippaa tunnin päätteeksi
- Ruokatauko
- Leirikaste










 Sunnuntaina meillä oli pieniä ongelmia, kun porukkaa ei tuntunut aluksi tulevan. Aloitettiin sitten pienellä porukalla, loppua kohden jengiä alkoi onneksi tulemaan onlineen paljon enemmän.
Sunnuntain ohjelmaan kuului:
- Vaellus
- Makkaranpaisto
- Piiloa Hollow Woodsissa
- Vuorikiipeilyä
- Koulukisat






Koulukisoissa starttasi 4 ratsukkoa, ensimmäisessä luokassa 2 ja toisessa 2.
Ensimmäisen luokan voitti Nora Silvernight ja toisen Ellie Winterforest. Kisat olivat onnistuneet, vaikka kisojen järjestäjä ei päässytkään paikalle. Täytyy ehdottomasti pitää jatkossa enemmän ratsastuskisoja.





- Sabrina N.

2 kommenttia:

  1. Tehkää tyyppilista :P Haluun katella ketä clubis on.

    T: Se joka haluis clubiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, voisin kyllä harkita tekeväni nyt kun jengiä ei ramppaa enään niin paljoa. Meillähän oli täällä kerran jäsenlista näkyvillä, mutta en jaksanut päivittää sitä juurikin tuon yllämainitun syyn takia.

      Poista