lauantai 5. maaliskuuta 2016

Suunnitteilla nsg miitti kesälle 2016

Heippa,

Viime kesänä suunnittelimme järjestävämme clubin kesken miitin, mutta valitettavasti aika kävi vähiin, jonka takia päätimme siirtää sen vuoden 2016 kesälle. Aika on taas vierinyt sen verran nopeaa, että tulevan kesän miittiä täytyy jo alkaa suunnittelemaan tarkemmin.

Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon ja olen kaikille ehdotuksille avoin. Kuitenkin miitti olisi mielestäni järkevintä järjestää esimerkiksi keskisuomessa, jottei kenelläkään tulisi ihan kohtuutonta välimatkaa. Alahärmässä sijaitseva Powerpark sai paljon kannatusta, vieläkö se tuntuu hyvältä idealta, vai pitäisikö miitti järjestää muualla? Entä onko teillä ideoita siihen, pitäisikö miitti järjestää alku,- keski- vai loppukesästä? Fakta on kuitenkin se, ettei paikka tai aika vain tule sopimaan kaikille, mutta yritetään yhdessä keksiä sellainen ajankohta ja paikka, joka sopisi mahdollisimman monelle.

Kommentointiosio on teidän!


ps. tässäkään kuussa en aio julkaista tapahtumakalenteria täällä blogissa. Sen sijaan päivitän sso:ssa olevaa tapahtumakalenteria ja lisäilen tapahtumia sinne. En juuri tällä hetkellä pysty suunnittelemaan ja lyömään mitään tapahtuma-aikoja lukkoon kovin pitkän ajan päähän.

24 kommenttia:

  1. Itse en enää oikein kannata tuota Powerpark ideaa. Sen sijainti olisi kyllä hyvä, mutta minusta miittaus paikaksi sopisi paremminkin joku puisto, kaupunki tms. :D Että tulisi oikeasi tutustuttua eivätkä kaikki vain juoksentelisi laitteissa. Enkä usko kaikkien edes pitävän huvipuistoista. Lisäksi kaukaa tulevilta menee muutenkin jo rahaa matkaan, siihen jos pitäisi vielä huvipuistomaksu maksaa niin huhu. :D Tosiaan joku puisto tms. ois mukava :3

    Paikkakunniksi ehdotan Kuopiota, Oulua, Jyväskylää, Kokkolaa.. tai oikeastaan mitä vain mikä sijaitsis jossain tuolla keskisuomessa.. :'D Loppukesä ois mun mielestä hyvä ajankohta, koska useasti ihmiset matkustelee alkukesästä ja monilla voi kans olla kesätöitä. Tokihan se vaihtelee vähän :'D

    VastaaPoista
  2. Loppukesä, ja paikkana ois kivana justii keskisuomi ja joku puisto, niinkuin mummo ehdotti

    VastaaPoista
  3. minulla on alkukesästä rippileiriä ja sun muuta, joten loppukesä sopisi parhaiten. Minäkin kannatan jotain muuta paikkaa kun huvipuistoa. Vaikkapa jokin ostoskeskus tai puisto, niin kuin pari muuta on jo ehdottanutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin ja tosiaan jossain keskellä Suomea, niin ei kenelläkään matka käy ainakaan mahdottoman pitkäksi :D

      Poista
  4. Loppukesää itsekkin suosittelen :) Powerpark on minulle ihan ok, mut ehdotan myös ähtärin eläinpuistoa. Pirkanmaallakin sen voisi järjestää. Ei ainakaa missää lapis / pääkaupunkiseudul, sillä matkat ovat ehkä vähän liiankin suuret.

    VastaaPoista
  5. Haha itse olen 13.9. Powerparkissa mutta itsekkin kannatan jotakin puistoa tai ostoskeskusta. Loppukesä on varmasto monelle se mieluisin aika t. Anne

    VastaaPoista
  6. Mäkin oon sitä mieltä, että loppukesä olisi hyvä ajankohta. Ja kuten monet sanoivat, jossain keskisuomessa, mikä olisi suht lähellä ainakin suurinta osaa clubilaisista. Puisto tai joku yleinen paikka olisi omasta mielestä paras vaihtoehto paikaksi. T. Rinssi

    VastaaPoista
  7. Minusta se voitaisi järjestää loppukesästä ku itsellä on ripareita ja muuta semmosta ja jyväskylä tai joku keskellä suomea oleva paikka ois aika hyvä.

    VastaaPoista
  8. Mun on turha ottaa kantaa jos pidetään keskisuomessa. En usko et vanhemmat haluu alkaa tommosen takia heittää 4 tunnin matkaa.. :/ Ellei samaan aikaan tule sopivasti reissu iskän kihlatun vanhempien luokse. Mut en usko et pääsen.. :( Aina kaikki tämmöset on niin kaukana ja kaikki muut asuu just siinä keskisuomessa.. :/ Te voitte päättää mä en osallistu.. Alku kesästä oon kyl powerpark Ähtäri leirillä mut en muuten siellä päin. -Tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asutko siis Etelä-Suomessa? Mietin vaan kun ite (jos se pidetään jossain esim. Kuopiossa tai Jyväskylässä) SAATTAISIN päästä junalla. Mut kalliikshan se saattais tulla.

      Poista
    2. Joo, asun täällä Lahden lähettyvillä :)
      -Tanja

      Poista
  9. Olis tosi kiva päästä paikalle :)) Tuskin autokyytiä saan, mutta Jyväskylään tai Kuopioon SAATTAISIN junalla päästä. Tampereesta en ihan tiiä, se on aika etelässä ja muutenkin sinne ei oo täält kovin suoraa junayhteyttä.

    Toivottavasti päästäs yhteisymmärryksee paikast ja saatais semmonen tulos mihin mahollisimman moni ois tyytyväinen. :)

    t. Veronika Monsterheart

    VastaaPoista
  10. Itsekkin ehdotan paikaksi Keski-Suomea, minulle parhaiten kävisi Kuopio tai Jyväskylä mutta kyllä pääsen minne vain junalla. :] Paikaksi kelpaisi juurikin joku puisto tai ostoskeskus, sellainen paikka missä voi rauhassa tutustua ihmisiin.
    Minulle itselleni käy ihan mikä vain aika kesästä mutta kyllä ehdottaisin loppukesää juurikin siksi että ihmisillä on yleensä alku/keskikesästä menoja.

    VastaaPoista
  11. Kuten moni tässä onkin jo sanonut, joskus loppu-/keskikesästä, ja mieluiten jossain keskisuomessa, esim. itse saattaisin (jos vanhemmat siis ylipäätänsä antais mun tulla, siitä en lupaa vielä mitään) helpoiten päästä Jyväskylään, sillä se on suhteellisen etelässä esim. Kokkolaan verrattuna. Toinen okei paikka voisi olla Kuopio.

    Ja nyt kun tuosta "tapahtumapaikasta" oli puhetta, niin ei minnekkään huvipuistoon mieluisasti. Itse ainakin inhoan huvipuistoja, ja kuten Mummo jo sanoikin kaikki vain ravaisivat laitteissa yms., eikä me päästäis tutustumaan toisiin norttareihin, joka koko miitin idea oikeastaan on. Ostoskeskuksissa on tavallaan sama ongelma, mutta minusta jonkinlainen ostoskeskus olisi kuitenkin parempi kuin huvipuisto. Itse ainakin tykkäisin jos miitti pidettäisiin esim. puistossa, tai jossain jossa on paljon tilaa. Jonkinlainen piknik voisi olla myös hauska idea, jokainen voisi ottaa omat eväät mukaan ja sitten kokoonnuttaisiin vaikka sinne johonkin puistoon syömään ja juttelemaan. Tämä on toki vain idea, toivon että muut kertoisivat mielipiteensä tuosta piknik-ideasta, koska meidän on kuitenkin pakko syödä jossain vaiheessa. Ymmärrän että kaikilla ei varmasti ole nälkä samaan aikaan kuin toisilla, mutta jos pitäisimme koko miitin samassa paikassa, emmekä lähtisi minnekkään kesken kaiken, kaikki voisivat syödä silloin kun huvittaa.

    Olisi myös mukava jos ei olisi mitään tarkkaa kellonaikaa koska pitäisi olla paikalla, vaan voisi tulla paikalle heti kun vain pääsee, esim. itselläni ainakin kestäisi n. 1-2 tuntia saada kaikki tavarani kasaan, ja sitten vielä se 2-4 tuntia (Jos nyt siis oletetaan että miitti pidetään Jyväskylässä tai Kuopiossa, kulkuneuovosta ja muusta liikenteestä riippuen) että pääsen itse miittipaikalle. Toki tämän takia pitäisi olla tarkasti tiedossa ketkä kaikki ovat tulossa.

    -Vanessa Moonlake

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo piknik -idea kuulostaa hauskalta. Kunhan ei vaan raahattais hevosta ruuaks :'D
      -Vero

      Poista
  12. Itse kannatan ainakin näitä Jyväskylää ja kuopiota. Ne ovat kuitenkin aika keskellä suomea :)
    -Nora Silvernight

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tuo loppukesä olisi hyvä ajankohta mielestäni. :]
      -Nora Silvernight

      Poista
  13. Loppukesä olisi minullekkin paras, alkukesästä on ehkä jopa kesätöitä ja kesä-heinäkuun vaihteessa riparihommat, että siinä voisi melkeen oman matkanki maksaa. Ja keskisuomihan olisi kaikkein kätevin [:

    VastaaPoista
  14. Loppukesä olisi minullekkin paras, alkukesästä on ehkä jopa kesätöitä ja kesä-heinäkuun vaihteessa riparihommat, että siinä voisi melkeen oman matkanki maksaa. Ja keskisuomihan olisi kaikkein kätevin [:

    VastaaPoista
  15. Mäkin kannatan just jotain Kuopiota yms. tai sit (ellei tuu välimatkat liian suuriks) nii siellä Suomen SSO-miitissä Hämeenlinnassa?

    - Susan

    VastaaPoista
  16. Minäkin kannattaisin loppukesää, itellä riparileiri yms alkukesästä. Ja paikkana juuri jokin Jyväskylä-Kuopio. Itse asun Kuopion seudulla eikä Jyväskyläänkään oo kun joku päälle 200km, ja tiiän paikoista sen verran että hyviä miitti tapaamis paikkoja löytyy esim puistoja, toreja yms. :)

    VastaaPoista
  17. Tuleeko Vanun pitämän muotikisan tuloksia tänne blogiin?

    VastaaPoista