lauantai 31. tammikuuta 2015

Asiaa suuresta "kisasta" ja sen palkinnosta (kaikki lukee, kiitos)

Heippa!

Useaan kertaan clubissa on käyty keskustelua siitä, mitä tapahtumien voittajille annetaan palkinnoksi. Mikään idea ei tunnu hyvältä ja kaikkiin hyviin palkintoehdotuksiin tarvitsisi lähes poikkeuksetta toisen pelaajan tunnukset ja tunnusten jakeleminen ei nyt vaan käy päinsä, vaikka kuinka hyvin henkilön tuntisikin.
Ennen joulua sso:hon tuli giftshop, josta pystyi ostamaan lahjakortteja peliin. Joulun jälkeen valikoima tosin pieneni ja tällä hetkellä sieltä löytyy vaihtoehtoina ainoastaan 5000 sc.

Giftshopista innoittuneena päätin, että siinähän olisi mainio idea palkinnoksi. Kenellepä ei kelpaisi ilmaiset sc:t?
5000 star coinsia on kuitenkin aika paljon, joten myös tapahtuman täytyy olla suuri. Kyselinkin ponivaelluksella mukana olleilta tapahtumaideoita ja sieltä tuli ideoiksi mm. matkaratsastus ja Amazing race -tyylinen kilpailu.
Kuitenkin hetken pohdinnan jälkeen mieleeni tuli, kuinka paljon pelissä nykyään kiusataan ja kuinka epärehellisiä kaikki ovat. Kuinka muita kohdellaan kuin roskaa, vaikka pelihahmon takaa löytyy oikea ihminen. Minä ja varmasti moni muukin on joskus joutunut kiusaamisen kohteeksi ja jokainen tietää, ettei se ole hauskaa.
Koska Nsg on perhe, meidän clubissa harvemmin kiusaamista tapahtuu. Ajattelin, että jokainen clubilainen voisi äänestää, kuka heidän mielestään on koko clubin ystävällisin ja auttavaisin henkilö. Se joka saisi eniten ääniä, voittaisi tuon 5000 sc:n lahjakortin.
"Kisan" ideana on tarkoitus tsempata kaikkia parantamaan asennetta muita kohtaan ja oppia ajattelemaan, että sen pikselihahmon takana todellakin on oikea aito ihminen, jolla on tunteet.

Mitä mieltä te olisitte tällaisesta "kisasta"? Kommenttiboksi on teidän!


ps. nyt viimeistään kannattaa lähettää minulle viestiä, jos olet haaveillut clubiin tulosta! Clubi on nimittäin piakkoin täysi

8 kommenttia:

  1. Ihana idea :3 Olis kyl kiva parantaa tän clubin yhteishenkee ja "tiivistää" tätä porukkaa yhteen :)

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvä idea! Parantaisi varmasti jotenkin ihmisten yhteishenkeä ja asennetta toisia kohtaan.

    VastaaPoista
  3. Vitsi kiva idea :3

    Mutta myös tuo amazing race tai matkaratsastushomma olisivat kivoja, vaikka niissä ei mitään palkintoa olisikaan B)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli vaan tälleeen myöhemmin mieleen, että kisa voisi olla uudempia jäseniä kohtaan hieman epäreilu, koska heitä ei olla välttämättä tunnettu niin kovin kauan tai tutustuttu kunnolla. Joku voi olla vaikka kuinka ihana ihminen, mutta hän ei saa yhtään ääniä tuntemattomuudensa takia.. :D

      Poista
    2. Joo, mietin tuota itsekin. Toisaalta clubi on piakkoin täysi ja jos "kisan" pitäisi tyyliin muutama kuukausi clubin täyttymisen jälkeen, niin on aikaa tutustua myös näihin uusiin clubilaisiin :)

      Poista
  4. Voi ei! XD määhän en täs clubis kauaa ollu mut onneks tunnen kaikki ja tiiän ketä sitte äänestää. Tosiaan mää rupesin tärisee kun luin "palkintona 5000sc" o.o kun mulla ei oo ikinä ollu niin paljon rahaa 8'x IM IN

    VastaaPoista
  5. kuulostaa ihan kivalta idealta! :D komppaan kuitenkin Eveä siitä, että uudempia kohtaan saattaa olla vähän epäreilu. Ensimmäiseksihän sitä tulee äänestettyä niitä pidempiaikaisia tuttavuuksia.

    VastaaPoista
  6. Ihan mahtava udea :D! Mutta samaa mieltä kuin Eve ja Hilleri, esimerkiksi itselläni ei sen takia saata olla mahdollisuuksia voittaa, mutta mitäpä siitä :D.

    VastaaPoista